Hei!
Olen Maarit Matinolli, 43-vuotias lääketieteen tohtori ja yleislääketieteen erikoislääkäri Tyrnävältä.
Olen syntynyt Oulussa ja käynyt peruskouluni Maikkulassa. Kirjoitin ylioppilaaksi Oulun Lyseon lukiosta vuonna 2001. Opiskelin lääketiedettä Oulun yliopistossa ja valmistuin lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2006. Neurologian alaan kuuluva väitöskirjani valmistui 2009.
Olen työskennellyt pääosan työurastani Tyrnävän terveyskeskuksessa ja suorittanut erikoistumiseen kuuluvat sairaalapalvelut Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Syksystä 2020 lähtien olen toiminut terveyskeskuslääkärinä ja kouluttajalääkärinä Siikalatvalla. Tällä hetkellä toimin Siikalatvalla Rantsilan vuodeosaston lääkärinä.
Perheeseeni kuuluu puolisoni Vesa-Matti ja 9-, 13- ja 15-vuotiaat lapset.
Vapaa-aikani kuluu pitkälti perheen kanssa, lasten salibandy- ja soittoharrastusten parissa ja liikkuen.
Lähdin politiikkaan hieman alle nelikymppisenä – olin ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa kesällä 2021. Toimin tällä hetkellä Tyrnävällä kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajana sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella aluevaltuutettuna ja aluehallituksen jäsenenä.
Luottamustoimet
- Tyrnävän kunnanvaltuutettu 2021 –
- Tyrnävän kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja 2021 –
- Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen 2022 –
- Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen 2022 –
- Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjaoksen varajäsen 2023-
- Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunta Tervia hallintoneuvoston jäsen 2023 –
- Suomen yleislääkärit GPF ry Oulun aluetoimikunnan jäsen 2019 –
Aiemmat luottamustoimet
- Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen 2021 – 2022